TÄSSÄ KUUSSA:
Kiireellinen kuukausi tämä elokuu. Minä muutan, ystävällä on synttärit, ystäväpoppoolla on ysäribileet ja siskonpoika ristitään. Tuparit taitaa väkisinkin siirtyä syyskuuhun ku joka viikonloppuna on jottain :')
Muutan tosiaan siihen Jennin vanhaan 55 neliön kaksioon Lumijoen "keskustaan". Kunnon back to the 70's kämppä, värit on melko mielenkiintoiset ja... vanhat. Mutta sisustamalla saa ihmeitä aikaan.
Nyt seuraa pikkuinen kiertoajelu; (kämppä on sitten ihan alkutekijöissä, ruvetaan huomenna roudaamaan huonekaluja paikalle...)
Kuva ulko-ovelta otettuna. Keittiö siintää suoraa edessä ja tässä suuresti vihaamassani eteistilassa on jumalauta 6 ovea plus kaapinovi. Mä VIHAAN oveja. Yritän saaha joskus aikaiseksi ruuvattua olkkarin ja keittiön ovet irti, ei ahdistais niin paljon.
Ulko-ovelta tultaessa heti vasemmalla kädellä on makkari. Näyttää onnettoman pieneltä kuvassa, mutta on oikeasti melkoisen tilava. Kämppä on tosiaan sähkölämmitteinen, joten verhot eivät voi tuollain jäädä tulipalovaaran vuoksi, pitää keksiä niihin kivat kiinnityksen alareunaan, että lyhenevät. Tällä hetkellä patterit ovat pois päältä.
Ja onpa muuten pikkuisen säilytystilaa makkarissa! Koko seinällinen kaappeja (suurinosa jää kuvasta pois). Hurrr sisäinen materialistini nostaa päätään... lisää vaatteita.... droooool...
Naulakoiden jälkeen oikealla löytyy peseytymistilat. Tässä tunnelmallinen kuva saunasta. Osasin ottaa suihkutilasta niin järkyttävän huonon kuvan, että se jääkööt teiltä näkemättä. On muutenkin niin järkyttävän värinen koko koppi, että säästetään silmänne...
Peseytymistilojen vieressä sijaitsee wc. Ihan helevetin ruma, mutta pahempaankin olen Raahessa asuessani tottunut. Ja mikään ei ole niin hirveää etteikö sitä kauniilla kankaalla saisi nätimmäksi!
Sitten päästäänkin the keittiöön. Tässä sneek'a'peek ovelta...
Vihaan nuita kaapinoveja mutta ei nekään niin hirveät ole etteikö niiden kanssa oppisi elämään. Tilava pakastin oli iloinen yllätys!
Tässä kuvaa ovelle päin. Tuon oven kun saisi irti... Ja nuo helevetin linnut pois noista peileistä. MUTTA on tässä kämpässä hyvääkin! Tumma lattia on just ihana, mutta paras juttu on tuon peilin oikealla puolella sijaitseva...;
...LIUKUOVI! Dööpi sitä tässä meille söpösti esittelee. Pikku suikale Matiastakin päätyi kuvaan. MUTTA HEI KAMOON, LIUKUOVI!
Lempparihuoneeni eli olohuone. Oon ihan fiiliksissä sohvapöydästä, jollaista en ole näiden kolmen vuoden aikana vielä omistanut ja nyt sellainen kämpästä löytyy. Sohva on Jennin peruja, ei halunnut sitä enää itelleen niin minä sitten pidin sen, koska se sopii tuohon kohtaan kuin nappi ottaan.
Rakas armas rehottava takapiha. Tuo sohva ällöttää mua yli kaiken ja heti kun iletän koskea siihen, niin pöydät ja tuolit siirtyvät sohvan paikalle ja sohva kasvakoot sammalta nurmikolla. Pöytä ja tuolit ovat niin kasaria, olivat nekin valmiina kämpässä keittiössä.
Siinäpä pieni kurkkaus tulevaan kotiini. Pistän lisää kuvia aina sitä mukaa, kun sisustus alkaa muotoutua ;)
TOINEN HETKI
EIH taas tämä, mitenhän nyt repäisisi. Ensin ajattelin kertoa siitä, kuinka Patrick ja Peppi saapuivat luokseni, mutta säästänpäs kissat toiseen kertaan...
Hitto, nytpä sen keksin, kun tuossa kuvakansioita vähän selailin. Amsterdamin reissun yksi kohokohdista, Salaisessa siivessä käynti. Kuvia tältä reissulta ei ole, koska museossa ei saanut kuvata.
Luin Anne Frankin päiväkirjan peruskouluaikoina muutamaan otteeseen joko isosiskoni tai emännän kehotuksesta, en muista kumman. Kirja oli uskomattoman koskettava. Kiinnostuin paljon toisesta maailmansodasta ja historiasta. Yläasteella meillä oli aivan uskomattoman ihana historianopettaja, jonka ansiosta innostuin kohottamaan hissannumeroa ja keräämään tietoa historiallisista tapahtumista. Ja sitten tuo ihana opettaja näytti meille uskomattoman hyvän elokuvan nimeltä Anne Frank The Whole Story. Pitäisi katsoa uudestaan, koska nähtävästi joku ihana ihminen on ladannut sen YouTubeen! Katja osti muuten mulle joskus lahjaksi DVD:n, mutta kyseessä ei ollutkaan se sama leffa vaan tv-sarja, mutta hyvä sekin :)
Lähdettiin emännän kans ajoissa kävelemään hotellilta kohti Anne Frank huis -museota, joka sijaitsee Amsterdamin keskustassa lähellä homomonumenttia ja Westerkerk'iä. Karttaa ei tarvinnut vilkaista kuin kerran, koska Damissa oli yllättävän helppo kulkea. Ehdittiin paikalle varttia vaille yhdeksän eli vartti ennen museon aukenemista, mutta silti oven edessä oli jo viitisen metriä jonoa. Aika vähän kuiteskin, kun kuulemma pahimpaan aikaan jono saattaa kiertää koko korttelin.
Sisälle päästyä jännitti hirmuisesti. Räpläsin esitettä kädessä, mutta en lukenut sitä. Museota sai kiertää omaan tahtiin ja olin hyvilläni vähäisestä ihmismäärästä, jolloin museossa oli kunnioittavan hiljaista.
Museon seiniin tehdyt lyhyet katkelmat Annen päiväkirjasta hollanniksi ja englanniksi olivat upeasti toteutettu. Kävelin hyvin hitaasti ja jäin katsomaan videoesityksiä, joita oli muistaakseni neljä. Katsoin tarkasti kaikki valokuvat ja ne muutamat esineet. Toimistotiloissa olo oli vielä suht normaali, mutta yläkertaan kiivetessä ja kaapin taakse piilotetusta oviaukosta kulkiessa alkoi olla jo itku herkillä. Annen huoneessa pysähdyin katsomaan pitkäksi aikaa seinään liisteröityjä kuvia. Oli ihan käsittämätöntä ajatella, että tässä hän liimasi kuvia seinään itsensä iloksi.
Harmitti, kun ullakolle ei ollut pääsyä. Mutta hienosti olivat värkänneet sinne ylös peiliviritelmän, jonka kautta näki ullakon melkein kokonaan, vaikkei portaita kiivennytkään. Ihmettelin, kun muut museovieraat ohittivat Peterin huoneen ja ullakon nopeasti, hätinä vilkaisten. Ehkä se johtui sitten minusta, kun naama mutrussa ja niskat kenossa ihastelin ullakkoa ja mietin, että tässä huoneessa Anne ja Peter ovat pusutelleet ja halailleet.
Annen ystävän Hannelin videohaastattelu oli koskettava. Myös Otto Frankin videohaastattelu, vaikka lyhyt olikin, kannatti kuunnella. Loppuvaiheilla tuli suuri tila, missä oli Annen päiväkirjoja ja tekstejä esillä. Harmi, kun ei osaa hollantia/saksaa, olisi ollut ihana lukea! (vaikka samaa tekstiä se suomeksikin suurinpiirtein on)
Ihan lopuksi oli Annen siskosta Margotista oma esillepano. Oli paljon kuvia ja tietoiskuja. Oli kiva yllätys saada tietää hänestäkin lisää.
Myymälästä ostin yhden postikortin itselleni. Tutkailin DVD:itä vaikka kuinka kauan, mutta en päätynyt ostamaan yhtäkään.
Ulos päästyäni lähdin käppäilemään omia teitäni, vaikka emäntä yritti saada käymään kirkossa. Kävelin ihan puolivahingossa homomonumentin ohi, tajusin vasta myöhemmin, että mikä kumma se oli. Olin vähän puulla päähän lyöty pitkään.
- Taina
