En ole taas vaihteeksi pystynyt piirtelemään, joten tuossa kuvanappaus viime vuodelta! Aattelin törkeästi matkia ystävääni ja tehdä pienen katsauksen menneestä vuodesta, että päästään aloittamaan uusi puhtaalta pöydältä.

VUOSI 2011;

Alkuvuodesta sain oman auton, Seat Cordoba -00. Isosiskon vanha, vittumainen ja silti niin ihana. UnzUnz-auto. Samoihin aikoihin kärsin huonontuvasta parisuhteesta ja opinnäytetyöstä ja tietenkin niistä 30 asteen pakkasista. Ystäväni Dööpi häipyi yli kahdeksi kuukaudeksi Teneriffalle.

Sain uuden ystävän, johon kuitenkin myöhemmin yhteydenpito väheni ja melkein loppui kokonaan. Heikin ja "anopin" kanssa käytiin Hailuodossa tapaamassa Heikin sukulaisia. Lyben loppu meni uskomattoman nopeasti ja pian me sitten valmistuttiin kuva-artesaaneiksi. Joskus tuntuu pahalta ajatella, miten ikävä lybeaikoja ja Raahea oikeasti onkaan.

Emäntä vei minut valmistujaislahjaksi Amsterdamiin. Kauan olin tuosta kaupungista haaveillut, eikä se tuottanut pettymystä. Lähtisin milloin vain uudestaan kävelemään kapeille kaduille, väistelemään polkupyöräliikennettä ja vastailemaan katukyselyihin torimyyjäisissä huonolla englannilla. Take-away kasvisnuudeleita ja Rembrandtin aukiota tuli ikävä, imelää hampunhajua ja ahdistelevaa miesihailijaa ei niinkään.

Aloitin työt Lassila&Tikanojan orjana. Siivoilen lähinnä Lumpan Salea, mutta välillä teen esim. sairaslomatuurauksia. Osittain työkkärin/kelan rahoilla elämistä jo puoli vuotta! Nautin 30 asteen helteistä ja käytiin ystävien kanssa ajeluretkillä lähimaastossa. Suviseurat Lumpalla toivat pieneen kylään enemmän elämää kuin laki sallii ja lestadiolaiset herättivät vittuuntuneisuutta huonoilla tavoillaan. Parisuhde kävi pohjalla ja ero tuli heinäkuussa. Viisi päivää märyä ja ahdistusta, kunnes jo alettiin viettämään taas aikaa yhdessä. Nuorempi isosisko synnytti esikoispojan. Muutin elokuussa taas kerran pois porukoilta, tällä kertaa Lumpan "keskustaan" isoon rivitalokaksioon. Otin kaksi kesyrottaa kanssani asumaan, Horatius Hörökorvan ja Hottentotin.

Alettiin käyttäytyä Heikin kanssa kuin pariskunta ja asiat menivät paremmin kuin 2 ja puolen vuoden seurustelun aikana yhteensä. Mutta kuten syksyllä on tapana, minäkin aloin potemaan syysmasennusta ja elämä tuntui merkityksettömältä. Sosiaalikammo iski pahemmaksi kuin koskaan. Alkoi tulla olotiloja, kuin olisin koko ajan unessa eikä mikään tapahtunut olisikaan totta, mikä pisti ahdistamaan. Paljon painajaisia. Kävin usein siskolla kylässä tai sisko ja poika mun luona. Ajoin ekaa kertaa ja vieläpä yksin Naantaliin isännän luo ja poikkesin matkalla Lexillä Vaasassa.

Vietin ihanan joulun elukoitten, Heikin, emännän ja siskojen ja heidän perheittensä kanssa Rahtulassa. Jo 19(?) joulua lapsuudenkodissa ja tämä oli näillä näkymin viimeinen, emäntä kun aikoo muuttaa pois.

Todella vähäistä yhteydenpitoa ystäviin, mutta silti ne pysyy! Mutta ei se määrä vaan se laatu, jälleennäkemiset olivat aina yhtä ihania.

29.12. minua yllätyskosittiin. Uusi vuosi vaihtui Heikin, Dööpin, Riikan ja Arin seurassa.

Siinäpä suurinpiirtein se mitä muistan :'D Muutoksien vuosi oli, mielenkiinnolla ja pienellä pelolla otan vastaan "maailmanlopun vuoden" ja kaiken, mitä sillä on tarjottavanaan.

- Taina

Olen ollut laiska kuvapäiviksen suhteen, joten nyt tulee vain tekstiä. Ja pari netin syövereistä kaivettua kuvaa (lähinnä kuvatonista, riemurasiasta tai naurunappulasta...)

Yo dawg -vitsi on aina hauska.

Tänään on mennyt enempi rahaa kuin laki sallii... Piti ostaa hiusväri, sitten keksin ostaa Säde -nimisestä überkalliista lahjatavaraliikkeestä pian syntyvälle siskonpojalle übersöpön lahjan ja lopuksi käytiin Sarin ja Suvin kans kasvihuoneella, josta ostin Sarille synttäri/valmistujaislahjaksi mustasilmäsusanna-köynnöskasvin ja Suville jonkinsortin vaaleanpunaisen neilikan valmistujaislahjaksi. Lahjoja on aina kiva ostaa :-) Mutta muuten valmistujaislahjat jäävät aika vähälle, en ole aikonut ostaa muille, koska rahatilanne on mikä on.

Rahasta tulikin mieleeni... Minulle soitettiin eilen SOLista ja pyydettiin haastatteluun samalle päivälle. Kiirehdin kouluun, että ehtisin tehdäkin jotain ennen kuin pitäisi lähteä ajamaan Raahesta Ouluun. Opettajan pilkunnussiminen ja ylitsepursuava tarkkuus pikkuasioissa otti niin päähän, että teki mieli nakata sitä kutsukortilla silmään. Ihan kuin koko elämä riippuisi siitä, kuinka suoraan kutsukortin taittelee. Noh, lähdin yhdeltä ajelemaan Ouluun. Haastattelu meni omasta mielestäni hyvin, olin pukeutunut siististi ja osasin vastata kysymyksiin kattavasti. Mielessä kävi rintakehässäni olevat tatuoinnit, mutta päätin antaa asian olla, koska en omista siistiä paitaa, joka peittäisi kuvat järkevästi (t-paidatkin ovat Sex Pistols, Kurt Cobain tai mukahauskateksti -printillisiä...) Haastattelija oli tosi tyly ja jäykkä ja antoi lopussa ymmärtää, etteivät valitse mua tehtävään. Syynä se, että tarvitsisivat jonkun, joka voisi aloittaa heti eikä vasta 13.6. KIITOS TIEDOSTA, ilmoitin asian selvästi jo nettihakemuksessa, miksi minut siis laitettiin ajamaan sellaset sata kilometriä hylkäämistiedon vuoksi????

Elämä tuntuu ihan helvetin turhauttavalta ja turhalta. Valmistun suoraan työttömäksi, kenelläkään ei ole antaa mulle töitä. Sitten ruvetaan moittimaan sossupummiksi, joka ei jaksa kouluttaa itseään enempää. Jaksaisin, mutta ei ole alaa, joka kiinnostaisi. Yritän keksiä tämän välivuoden aikana, mitä sitä oikeasti haluaisi tehdä (tai mikä olisi ei-niin-huono-vaihtoehto). Eniten tässä taitaa ahdistaa emännän luo takaisin muuttaminen. Minua ja häntä ei ole luotu asumaan saman katon alla. Viime vuoden viisi kuukautta oli pelkkää helvettiä ja "masentuminen" oli lähellä. Minä tarvitsen oman tilan, minä tarvitsen paikan mikä on minun, missä voi olla yksin. Haluan sisustaa ja laittaa, tuntea olon kotoisaksi. Haluan elättää itseni. Mulle ei vaan anneta sitä mahdollisuutta. Tyhjästä on paha nyhjästä. Töitä ei kysyvälle riitä enää. Varsinkaan ihmiselle, joka on tuhlannut verorahoja kouluttautumalla "taiteilijaksi". Ihmiselle, joka ei suostunut ottamaan opintolainaa.

Mulla ei ollu tollasta :'( Aina kavereilla tuolla leikin minä kivasti joo.

Minä olen tosi turhautunut ihmisiin. En kaikkiin, mutta moniin. Musta voidaan puhua, että en ota koskaan yhteyttä enkä kysele kuulumisia. Se on osittain totta, mutta voisin heittää vastakysymyksen, että milloin viimeksi minulta on kyselty kuulumisia? On olemassa tyyppejä, joihin en ole pitänyt yhteyttä pitkään aikaan lähinnä siksi, että kyllästyin siihen, että minun pitää aina juosta perässä ja kysellä "millon nähtäis, onko sulla aikaa, mitä kuuluu?" Hauska nähdä, kauanko menee, että minuun otetaan yhteyttä vai päädynkö itse taas kyselemään ikävöityäni tarpeeksi. Arvostan niitä muutamia tyyppejä, jotka vieläkin lähes päivittäin juttelevat esim. facessa tai laittavat tekstaria.

Nyt kun pääsin alkuun, niin jatketaan aiheesta kyläily. Tykkään käydä ystävillä ja tutuilla kylässä. Monesti en saa aikaiseksi lähdettyä käymään, mutta yritän käydä mahdollisimman usein. Joillakin ihmisillä taas ei tule käytyä kovin usein, syinä välimatka tai yhteen sopimattomat aikataulut tai toiselle ei juuri silloin passaa, kun olisin tulossa. Tässäkin tilanteessa tulee joskus mietittyä "mitähän sekin nyt ajattelee, kun en ole käynyt kahteen kuukauteen kylässä?" Hetkinen, milloin viimeksi minun luonani on käyty kylässä? Olen asunut tässä kämpässä viime vuoden syyskuusta etiäpäin... Tänä aikana täällä on käynyt kerran tai kaks Suvi, Sari muutaman kerran teellä koulun jälkeen, Valtteri pari kertaa, Riikka muutaman kerran, Katja ja Tiina on ollut yötä... Viimeisen parin kuukauden aikana ei ole käynyt ketään, Riikka käväsi joitain viikkoja sitten katsomassa, kun suunnitteli tähän muuttamista (muutan perjantaina pois). Saanko nyt olla potematta huonoa omatuntoa? Minulle on silloin tällöin sanottu, että on niin kallista tulla esim. Oulusta Raaheen. Joo-o, saman verran se on maksanut minullekin kulkea Oulussa. Lumijoella eli Heikillä ollessani mua käy moikkaamassa lähinnä Tiina, Katja, joskus Tuukka ja joskus Matias.

Seurustelu on pilannut monta hyvää ryyppykaveria.

Ja näin loppuun pieni päivieni piriste (skanneri vähän muokkaili värejä :D). Ollaan tuossa kuvassa Kiaran kans lenkillä viime talvena :-) Siskoni Sanna otti kuvan. Kävin tuohon aikaan paljon Sannan ja Kirsun kans lenkillä, kun ei sisko uskaltanut maha-asukkinsa kanssa keskenään lähteä metikköön koiraa ulkoiluttaan.

Forever yours,

änksti-Tantta.

HUOM: EDIT! yksi sivu loppuun lisää 4.5. klo. 21:30.

And suddenly ;

Koulunkäynnissä on se hyvä puoli, että kun pöljäilee siellä nii ei kerkiä aatella mitään muuta <3 (ja jos jollekin sattui jäämään epäselväksi nii Suvi kiltisti tuossa keskellä hioo kipsireliefiään.

Pyörii Miljoonasade - 506 ikkunaa päässä.

506 ikkunaa
Tässä talossa on kaikkiaan
Niitä puhtaaksi kai milloinkaan en saa
506 ikkunaa
Kun ruudun viimeisen valmiiksi saan
Niin alusta täytyy mun taas aloittaa

Kun puluparvi paskantaa niin jonkunhan se täytyy jäljet pyyhkiä
Kas sellaista on elämä

Tollaselta se mun elämä tällä hetkellä vaikuttaa. Hoh ja nyyh.

Onko mulla vääristynyt kuva tulevaisuudesta tai jotain? Saa kai sitä ihminen haaveilla helposta rahasta :-D Oon kyllä joskus aikasemminkin miettinyt BB:hen hakemista mutta tuo nyt oli sellainen parin kaljan voimalla koettu välähys. Dööpin kans istuttiin Heikillä iltaa ja siitä se ajatus sitten lähti :D

Morjenstaaaaaa,

Tantta.

Tättädätäää... ei kuvapäivistä! Opinnäytetyö ja vielä kesken olevat kurssit ovat tappaneet piirtämishaluni. Jospa ne joskus heräisi.

Voisin vaikka aikani kuluksi esitellä teille autoni;

Seat Cordoba, vuosimallia -00 (käsittääkseni). Kutsutaan Seatiksi (Seatti) tai Siittimeksi (Siitin). Rakas isosiskoni sai Seatin kahdeksantoistavuotislahjakseen isältämme ja ehti olla kolmisen vuotta hänen käytössään. Joku aika sitten sisko sai mieheltään uuden auton ja tämä sininen murheenkryyni ja kaikkien vikojen kotipesä siirtyi minun haltuuni. Kaunein asia mitä Seatista on koskaan sanottu tuli juuri siskoni miehen suusta; "Mä oon niin onnellinen ku päästiin vihdoinkin tästä autosta eroon." Eli vahinko kiertämään sanoi äiti ja laittoi lapsensa karuselliin.

Paras asia Siittimessä;

Siskoni aikoinaan hommaamat autotarrat. Pienessä mielessäni kutsun tankinvartijakoiraa Pontukseksi, ja muistaakseni siskoni nimitti sitä Brutukseksi.

Ja voih, kuinka hienona Siitin nyt onkaan, kun on ihka uudet kesäkumit alla! Vanhat alkoi olla jo laittomat, niin isä sponsoroi uudet tilalle. Kiitos siitä!

Ja asiasta vuokrakohtuun, maalauksen tunneilla olen saanut aikaiseksi jopa toisen maalauksen;

Siinä ah niin vinossa Lyben alakerran seinällä.

Ja vielä kolmas asia tupsahti tässä mieleeni;

@Junkmail. Kuuntelin sitä ihan tajuttomasti ala- ja yläasteella teinianksteissani ja monet itkut olen vuodattanut niiden säkeiden säestämänä. Heikki laittoi mulle koneeltansa muutaman piisin muistitikulle, jotta voisin Seatissa kuunnella ajelessani... Enpä olisi arvannut minkälaisen reaktion ne mussa saa aikaiseksi.

@Junkmail - Viilee

Mä olin 12-v, kun vanhempien ero tapahtui
Faija lähti menee, niiden suhde vaan lakastui
Mutsi jäi asuntoo yksin, meit oli kolme lasta
Mä olin vanhimmast päästä, mutta 12 vasta

Broidi oli nuori eikä tajunnut mitään
Kasvoi ilman isää, mut se ei haitannut yhtään
Sisko oli hiljaa, faija oli sille rakas
Ei sanonut mitään, mutta se halus sen takas

Viilee sä oot viilee, et haluu olla aikuinen
Viilee sä oot viilee, mutta sisältä lämpöinen.

Vanhemmat veti maton jalkojeni alta
En pysty suhtautuun, se tuntuu niin pahalta
Todellisuus iski naamaan kuin tiiliseinä
Se näky mulla ystävyyssuhteina päättyneinä

Must tuli hiljainen, sisäänpäin kääntynyt
Ahdisti pitkään, mut nyt se on päättynyt
Tajusin viimein, et tää juttu ei oo musta kii
Vaikka vanhemmat asuu erossa, ne ei oo väliinpitämättömii

Mutsi haukkuu faijaa edesvastuuttomaksi
Se ei auta oloo, mä oon sen esikoislapsi
Ois asiaa tehdä perheen kanssa jotai kivaa
Mut mutsi ei anna enää faijalle tilaa

Mä olin tottunut elämään, meil ei ollut väkivaltaa
Mut uus tilanne tuntu aika pelottavalta
Oisin toivonut et ne ois kelannut vähän
Et mä muistan niiden riidat läpi oman elämän

Mutsin luona käy miehii iha tarpeeks
Mut niist ei oo mihinkää, ei ees koristeeks
Helvetisti paineita ja työstressii
Elättää meit kolmee, tuo duunit himaa messii

Kuitenki mä diggaan meijän arkipäivästä
Mä jeesaan mutsii, teen ylimääräistä,
Broidinkin mä yritän pitää kurissa
Viettää paljon aikaa mun perheen parissa

Heti kun tuo biisi lähti soimaan ajaessani Raaheen päin aamulla yksin, mä rupesin itkemään. Vollotin ihan sydänjuuriani myöten koko biisin ajan. Mietin jo, että pitäiskö tässä pysähtyä linkkupysäkille märiseen loppuun, etten ole vaaraksi liikenteelle.

Lähinnä porukoitten eron takia mä Junkmailia huudatin. Ja joka kerta ku oltiin emännän kans tapeltu mä kuuntelin Kaiken sen jälkeen -kappaletta. Oon kirjottanu siitä valittuja kohtia päiväkirjaan.

Mä toivon tätä sulle: kuole, kuole
Haavoistani tuskaa nuole, nuole
En haluu nähdä sinua koskaan enää
Älä tule lähelleni vaan lähde menemään

Anteeksi en koskaan suostu antamaan
En sua päin katsokaan

Vihaan sun kuvaa, sua ei enää oo

Olen ikuisesti katkera
Maa järkkyy
Paine on niin vitun kova, että kaikki särkyy

Ja sitten oli tietenkin Kaiken sen jälkeen...

Mä en oo pyytäny mitään mitä sinulta sain
Mä en haluu et sä kaadat kaiken paskan mun niskaan

Nää seinät kaatuu mun päälle, tääl on liian vähän tilaa
Mua ahdistaa, enkä mä kestä tätä olotilaa
Älä pilaa mun elämää, älä pilaa tätä kaikkee
Mä hajotan kaiken ympäriltä, olo on niin vaikee
En pysty syömään, en pysty ajattelemaan
En pysty keskittyyn mihinkään, enkä tee mitään
Mä pidän kännykkää kädessä, numerot edessä
Muistuttaa mua susta, en kestä tätä ahdistusta

Mä oon itkenyt kaks viikkoo, enkä pysty enää
Meen pilkun jälkeen aina sänkyyn, enkä pysty herään
Mä kerään valokuvii susta, niitä on jo ihan liikaa
Nään unia sinusta, enkä kestä tätä piinaa
Seinät lähestyy mua, tää mesta kutistuu kokoon
Mul on pää kipee, lääkkeet ei auta tähän oloon
Elämässä ei oo toivoo, mikä mua enää estää
Mä en oo niin vahva, että voisin tämän kestää

En ala enempää syväanalysoida mitä nämä sanoitukset mulle aikoinaan merkitsi, mutta ne herättää mussa edelleen ihan saatanan voimakkaita tunteita. Joo, tiedän et luettuna nuo ovat erittäin kliseisiä ja oikeastaan aika typeriäkin... Mutta 5-7 luokkalaiselle ne olivat keino purkaa vitutusta ja vihaa.

Menipäs vakavaksi. Hymyä huuleen ja kamelin selkään!
 

Vanhoja muistellen,

Tantta.

En ollut kännissä enkä huumeissa tätä piirtäessäni vaan erittäin väsynyt ja tussi teki kuolemaa ("emme ole kännissä, emme elä huumeissa, teemme vaan lyriikat kovassa kuumeessa..." nyt se soi päässä). Mutta tuo perjantai oli kyllä aika loistava :'D Yritettiin kyllä varmaan puoli tuntia kaksistaan saaha Seattia liikkeelle, mutta ei auttanu vaikka kaivoi lunta, nitkutti renkaita, yritti heijata peruutusvaihteella. Siihen se jämähti kuin sininen täi siirappiin. Soitin Nyytillekin mutta olivat jo Ouluun päin menossa nii volisin ja ulisin ja anoin Villen pelastamaan meidät (ainoa lähellä oleva tuttuni, joka omistaa superauton, mikä sais rekanki suosta ylös) Ja älkää antako taitavan fotorealistisen piirrokseni hämätä, hiluksi on oikiasti varmaan kymmenen kertaa isompi ku Siitin.

Ja Katjalle anteeksi, en mä sua osaa piirtää :')

Lauantaina kävimmä Heikin ja hänen äitinsä kans Hailuodossa sukuloimassa Heikin tädin luona. Mukaisa reissu! Olin kuolla Mara-koiran ylitsepääsemättömään ihanuuteen ;3;

Ja sunnuntai... Tättärädädää! Lähdettiin joskus seittemän jälkeen ajeleen Dööpin äidin ja pikkuveljen kans Oulunsaloon lentokentälle. Pitkän odottelun jälkeen Dööpi saatiin takaisin Suomeen ja meidän hellään hoivaamme! Takaisin Lumpalla odotteli lössi kavereita toivottamassa Dööpin tervetulleeksi ja oi kuinka olikaan mukava illan päätteeksi ajella takaisin Heikille kattoon telkkaria. Katottiin jotain alaston missi -kisaohjelmadokumenttia SubTVltä ja arvosteltiin tissejä. En oo ikinä nähny niin kieroja boobseja kuin sillä yhellä naikkosella, nännit vinksotti erisuuntiin :'D aika loistavan näköinen, harmi ku ei pärjänny kisassa pidemmälle (kyllä, ajattelinkin, että teitä kiinnostaisi).

Tämä viikko onkin mennyt sairastellessa. Kroppa tais sanoa stop univelkojen vuoksi ja pakotti korkean kuumeen avulla mut nukkumaan ~17 tuntia yhdessä vuorokaudessa. Helpotti.

Tänään sainkin aikaiseksi maalauksen tunneilla tällaisen;

Kuva vähän vääristää, letti on oikiasti kirkkaamman oranssi ja vartalon valkoinen ei oo... nuin valkoinen. Mutta pointtina oli, että sai maalailla tyyliin mitä itse halusi, kunhan se jollain omituisella tavalla liittyi edelliseen tehtävään. Minulla molemmissa on naikkonen, joten problem solved. Tää taiteellisuuden multihuipentuma on muuten myynnissä, 35e. Koko 60x40cm ja akryylimaaleilla tehty kangaspohjalle.

Ja näin loppuun Prinsessa Suvinen ja Saint Sapatus pyhässä kappelissamme Kolmosten Luokassa.

Terveisin,

Paint 4ever.